torstai 3. tammikuuta 2013

Uusi vuosi Opekassa

Hyvää uutta vuotta 2013 kaikille! Vuosi vaihtui myös Opeka-palvelussa, ja se näkyy käyttäjille muutamalla eri tavalla. Tässä kirjoituksessa pyrin selkeyttämään sitä, miten Opeka kokoaa vuosiraportteja.

Opeka-kyselyyn voi vastata yhden kerran kalenterivuoden aikana. Kun opettaja kirjautuu palveluun sähköpostiosoitteellaan, hän näkee minä vuosina hän on täyttänyt kyselyn. Vastattuaan kyselyyn opettaja näkee omien vastausten vertailun muihin vastaajiin. Tämä vertailutieto ei ole sidottu kalenterivuosiin, vaan perustuu viimeisen 12 kuukauden aikana annettuihin vastauksiin. Jos opettaja on vastannut kyselyyn aiempina vuosina, näytetään vertailutiedoissa myös edellisten vastauskertojen tulokset.

Opeka-raportit ovat sidottuna kalenterivuosiin. Vuoden 2012 raportit (sekä koulu- ja kuntakohtaiset raportit että myös julkiset raportit) muodostetaan kalenterivuoden 2012 aikana annetuista vastauksista. Tällä hetkellä vuoden 2013 julkinen raportti sisältää vain muutaman vastauksen, mutta vuoden 2012 raportissa on yhteensä 2380 vastausta. Kaikissa raporteissa on mahdollisuus vertailla tuloksia aiempiin vuosiin. Erikoistapauksissa voidaan muodostaa esimerkiksi kuntakohtaisia raportteja, joihin sisällytetään vastaukset useamman vuoden ajalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti