tiistai 29. lokakuuta 2024

Esi- ja perusopetuksen digitalisaation tilannekuva 2024 - 2025

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön tilaama toukokuussa 2024 käynnistynyt selvityshanke esi- ja perusopetuksen digitalisaation tilannekuvan kartoittamiseksi koostuu kahdesta aineistonkeruuvaiheesta: 1. opetuksen järjestäjille suunnatusta kertaluonteisesta kyselystä ja siihen liittyvistä haastatteluista sekä 2. opettajien, rehtoreiden ja oppilaiden itsearviointikyselyistä Opekasta, Ropekasta ja Oppikasta.

Oppilaiden kysymykset on päivitetty tänä syksynä, ja myös opettajille on lisätty kolme ajankohtaista kysymystä mm. generatiivisen tekoälyn hyödyntämisestä opetuksessa. 

Opekan, Ropekan ja Oppikan vastauksia on käytetty vastaaviin selvityksiin jo vuosina  2016–2020. 

Loppuvuoden 2024 aikana toivomme saavamme runsaasti vastauksia näihin koulujen digitalisaatiota monipuolisesti mittaaviin itsearviointikyselyihin, jotta voimme tehdä mielenkiintoisia vertailuja ennen koronavuosia kerättyihin aineistoihin!

Huom! Kyselyt toimivat myös kuntien ja koulujen oman kehittämisen tukena niistä saatavien raporttien kautta. Lisätietoja löydät kyselyiden omilta sivuilta. Koosteen oman kunnan koulujen digitilanteesta saat myös OOR-sivulta kirjautumalla sinne Oppika-kyselyn kuntatunnuksin. 

  

Opettajien kysely: Opeka  

Rehtoreiden kysely:  Ropeka

Oppilaiden kysely: Oppika


Voit myös tutustua aikaisempiin raportteihin alla olevista linkeistä:

2016: Perusopetuksen oppimisympäristöjen digitalisaation nykytilanne ja opettajien valmiudet hyödyntää digitaalisia oppimisympäristöjä 

2019: Digiajan peruskoulu

2020: Digiajan peruskoulu II

OOR-kyselyiden rekisteriselosteet päivittyivät tietosuojailmoituksiksi

Opekan, Oppikan ja Ropekan rekisteriselosteet on päivitetty tietosuojailmoituksiksi:

Kyselyihin tallennettuja tietoja kerätään ja säilytetään, jotta niistä voidaan luoda aineistoja selvityksiin ja tutkimuksiin Tampereen yliopistossa. Lisäksi aineistoista tuotetaan opetuksenjärjestäjille raportteja, joista yksittäinen vastaaja ei ole tunnistettavissa. 

Tietoja voidaan anonymisoituina luovuttaa myös muihin tutkimuksiin ja selvityksiin.

Tietosuojailmoituksissa täsmennetään tietojen säilytysaikaa ja arkistointia: vastauksia säilytetään tietokannassa korkeintaan 6 vuotta palvelun viimeisen käyttökerran jälkeen. Käyttäjän palveluun tallentamat tiedot voidaan anonymisoituina arkistoida Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon.

Kokonaisuudessaan löydät nuo dokumentit kunkin kyselyn alareunan linkistä "Tietosuojailmoitus".