torstai 11. huhtikuuta 2019

OOR-perhe laajenee varhaiskasvatukseen!



Teksti: Projektikoordinaattori Suvi Korenius

Opetushallitus myönsi varhaiskasvatuksen Opeka (Vopeka, 2018-2020) -kehittämishankkeen toteutukseen valtionavustusta vuonna 2018. Vopekan tavoitteena on toteuttaa työväline, joka tukee varhaiskasvatussuunnitelman mukaisen pedagogiikan ja henkilöstön tvt-osaamisen arviointia ja kehittämistä. Hanketta koordinoi Helsingin kaupunki ja hankekumppaneina ovat Espoon, Vantaan, Hämeenlinnan, Tampereen, Lappeenrannan ja Turun kaupungit sekä Tampereen yliopisto ja Kuntaliitto. Työkalun avulla varhaiskasvatusyksikön johtaja voi arvioida yksikkönsä digitaalisen toimintaympäristön tilaa ja kehitystarpeita. Tämä mahdollistaa mm. lisäkoulutusten tarkoituksenmukaisemman kohdennuksen jatkossa. Lisäksi Vopeka toimii henkilökunnan itsearviointivälineenä ja mahdollistaa arvioinnin niin varhaiskasvatusyksikön, kunnan kuin valtakunnan tasolla.

maanantai 18. helmikuuta 2019

Opeka ja Ropeka toimivat taas!

Opekan ja Ropekan salasanan lähetyspalvelu lakkasi toimimasta perjantaina johtuen Googlen tekemistä muutoksista. Molemmat on nyt korjattu muutosten mukaiseksi ja toimivat normaalisti.

Tervetuloa vastaamaan!

Ropeka-kysely rehtoreille ja koulun johtajille löytyy osoitteesta http://ropeka.fi/fi


perjantai 8. helmikuuta 2019

Digiajan peruskoulu -hankkeen loppuraportti julkaistaan 15.2.2019!


Digiajan peruskoulu -hankkeen loppuraportin julkaisutilaisuus

Digiajan peruskoulu -hankkeen loppuraportti on valmis. Kiitos kaikille opettajille, oppilaille sekä koulujen rehtoreille ja johtajille, jotka osallistuitte  aktiivisesti selvityksen aineistonkeruuseen! 

Loppuraportti julkaistaan 15.2.2019 klo 13 - 15 tilaisuudessa, joka järjestetään Helsingissä valtiovarainministeriön tiloissa, osoitteessa Mariankatu 9. 

Tilaisuuteen pyydetään ilmoittautumaan 12.2.2019 menessä. Allaolevasta linkistä näet tilaisuuden ohjelman ja sieltä löytyy myös linkki ilmoittautumiseen.

Digiajan peruskoulu -loppuraportin julkistamistilaisuus


Julkistamisen jälkeen raportti on luettavissa valtioneuvoston kanslian selvitys- ja tutkimustoiminnan sivustolla:

tietokayttoon.fi 

Hankkeen tuloksia esitellään myös ITK-konferenssissa Aulangolla 21 - 22.3.2019.  ITK-konferenssin koko ohjelma on julkaistu ja löytyy täältä: 

ITK-konferenssin ohjelma

Tervetuloa tutustumaan ja osallistumaan!


lauantai 12. tammikuuta 2019

Alkuvuoden 2019 kuulumisia OOR-palveluista

Hyvää alkanutta vuotta Opekan, Ropekan ja Oppikan ystäville!

Loppuvuosi 2018 on kulunut tiiviisti  Digiajan peruskoulu -hankkeen loppuraportin parissa, ja pian pääsemme julkaisemaan uusia tuloksia koulujen digitalisaation ja opettajien sekä oppilaiden digiosaamisen valtakunnallisesta tilanteesta.

Tuoreita tuloksia hankkeesta esitellään myös ITK-konferenssissa Hämeenlinnassa maaliskuussa 2019


ITK-konferenssi 2019

Vuoden 2019 aineistonkeruukin on alkamaisillaan. Olkaa siis kuulolla ja myötämielisiä, kun taas lähestyttyämme kuntien opetutuksenjärjestäjiä teitä patistellaan vastaamaan kyselyihin.

Opeka (opettajille), Ropeka (rehtoreille ja koulujen johtajille) sekä Oppika (oppilaille) ovat kuitenkin itsearviointikyselyitä erityisesti vastaajien oman osaamisen ja digikäytäntöjen arvioimiseksi.  Kyselyt ovat koko ajan vastattavissa ja kaikista niistä saa vastaamisen jälkeen itselleen tulosraportin, jonka voi myös ladata pdf-tiedostona talteen.

opeka.fi
oppika.fi
ropeka.fi

Opekan ja Ropekan raporteissa näkyvät vertailut aikaisempiin vastauskertoihin ja myös valtakunnallisiin sekä kunnan tuloksiin. Oppikassa eri lukuvuosien tuloksia ei vielä näe, mutta tulokset ovat lukuvuosittain tallessa. Tämä toiminta on tarkoitus saattaa valmiiksi tämän alkuvuoden aikana. Oppikan eri vuosien teemoittaiset tuloskoosteet saa kuitenkin jo nyt OOR-palvelusta.

Joten muistattehan  oor.fi -osoitteen, josta rehtorit ja opetuksenjärjestäjän edustajat sähköpostiosoitteellaan ja Oppika-kyselyn salasanalla kirjautumalla saavat  koosteen koulunsa tai kuntansa Opeka-, Ropeka- ja Oppika-tuloksista.

oor.fi

Tammikuun alussa Tampereen yliopistossa alkoi uusi aikakausi Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun muodostamana korkeakouluyhteisönä. Tämän vuoksi myös sähköpostiosoitteemme muuttuivat. Uudet osoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@tuni.fi Toki vanhat osoitteetkin vielä toistaiseksi toimivat, ja OOR-palveluiden osoitteet pysyvät ennallaan.

Mukavaa tammikuuta ja hyviä hiihtokelejä!