perjantai 21. joulukuuta 2018

Rauhallista joulunaikaa Opekan, Oppikan ja Ropekan käyttäjille!


Kiitos kaikille OOR-palveluiden - Opekan, Oppikan ja Ropekan - käyttäjille kuluneesta vuodesta!



Rauhallista joulunaikaa
ja
Hyvää Uutta Vuotta
2019!

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Uusi OOR-raporttipalvelu on avattu

Syyslukukausi on jo täydessä vauhdissa, vaikka Opekan blogissa vielä hetki sitten toivoteltiin hyvää kesää. On siis korkea aika päivittää Opekan, Oppikan ja Ropekan kuulumiset.

Opekaan on kertynyt jo tämän syksyn aikana yli 1700 vastausta ja Ropekaankin lähes 30.  Myös Oppikan kyselyavaimia on jo syksyn mittaan luotu kymmenille eri luokille.

Olemme kesän aikana toteuttaneet myös uuden raporttipalvelun Opekan, Ropekan ja Oppikan tuloksista. Sen avulla sekä opetuksenjärjestäjä (esim. kunta, sivistystoimi, koulutoimi)  että koulu (rehtorit ja johtajat) saavat nyt käyttöönsä yhteenvedon kaikkien kolmen kyselyn tuloksista.


Kirjautumalla sivun oikeasta yläreunasta Oppikan tunnuksellasi (sivistystoimenjohtaja ja rehtori) ja salasanalla, näet kuntasi tai (rehtorina) oman koulusi koosteen kaikkien kolmen kyselyn vastaajamääristä ja tuloksista. Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia Oppikaan, voit myös tutustua palveluun Demoraportti-linkistä sivun yläreunassa. 

Palvelu löytyy osoitteesta oor.fi 



Näistä koosteista näet nopeasti teemoittaiset yhteenvedot. Tarkemmat, kysymyskohtaiset tulokset saat, kuten ennenkin, joko kirjautumalla Oppikaan (Oppikan tulokset) tai pyytämällä raportin Opekan  raporttilinkistä sivulla Ota Opeka käyttöön (Opekan tulokset, kirjoita lisätietoihin, jos haluat myös Ropekan raportin).



Yllä esimerkki demosivun Ropeka-raportista.

Tervetuloa kokeilemaan palvelua ja ottamaan taas kaikki muutkin OOR-työkalut avuksi koulujen tiedolla johtamiseen!

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Hyvää kesää Opekasta, Ropekasta ja Oppikasta!

Opeka ja Ropeka vetäytyvät vähitellen kesätauolle. Vielä kesäkuun ajan on mahdollista saada kunta- ja kouluraportteja, heinäkuussa ja elokuun alkupäivinä raporttimestarikin lomailee.

Juhannukseen mennessä Opekaan kertyi yhteensä 7016 vastausta ja Ropekaan hienot 431. Myös Oppika-kyselyyn oppilaiden digivalmiuksen kartoittamiseksi vastasi kuluneen lukuvuoden aikana yhteensä 38626 oppilasta.

Kiitos jälleen kerran kaikille aktiivisuudestanne ja oikein rentouttavaa kesää!






keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Opekassa ennätysvuosi!

Oikein hyvää alkanutta vuotta Opekan, Ropekan ja Oppikan käyttäjille!


Viime vuonna Opekan vastaajamäärä kipusi lähes 12 000:een, mikä on kaksinkertainen määrä aikaisempiin vuosiin verrattuna.

    2017: vastaajia yhteensä 11 952 kpl ☆☆☆
    2016: vastaajia yhteensä 6119 kpl
    2015: vastaajia yhteensä 4946 kpl
    2014: vastaajia yhteensä 5339 kpl

Kiitos kaikille vastaajille aktiivisuudestanne!



Entä kuinka paljon Opekaa käytetään osana opettajien ammatillista kehittymistä ja toisaalta osana koulujen kehittämistä digitalisoituvassa maailmassa?

  • Opeka ja Ropeka on suunniteltu erityisesti kouluyhteisöille  itselleen oman toimintansa kehittämisen tueksi. Vastaamalla kyselyihin toistuvasti on mahdollista vertailla omia tuloksia aikaisempiin, mutta jo yhdellä vastauskerralla näkee raportissaan vertailutietoa muihin kouluihin ja opettajiin nähden.
  • Opekan kehittäjinä meillä ei kuitenkaan ole tietoa siitä, kuinka paljon ja millä tavoin Opeka on otettu käyttöön opettajien ammatillisen kehittymisen ja kouluyhteisön yhteisen kehittämisen työkaluna. 

Niinpä päätimme kysyä sitä teiltä, ja lisäsimme yhden uuden vaihtoehtokysymyksen sekä Opekaan että rehtoreiden kyselyyn Ropekaan.
  • Opekassa kysymys on sijoitettu Toimintakulttuuri-kyselyn toiselle sivulle Ammatillinen kehittyminen -alaotsikon alle.
  • Ropekassa kysymys löytyy Sitoutuneisuus muutokseen -kyselyn lopusta. 
  • Kysymyksen jälkeen on mahdollisuus kertoa tarkemmin, miten Opekaa on käytetty tai miksi sitä ei vielä ole käytetty. Näistä vastauksista kokoamme myöhemmin yhteenvedon vinkiksi  kyselyihin vastanneille.
Käykäähän siis taas alkaneena vuonna vastaamassa Opekaan ja Ropekaan, ja muistakaa myös oppilaiden osaamista ja toimintatapoja digiajan koulussa kartoittava Oppika-kysely osoitteessa oppika.fi.

opeka.fi   oppika.fi   ropeka.fi